Minun tekisi aivan mahdottoman paljon mieli lyödä Caps Look päälle ja huutaa tähän kaikkea hauskaa viime viikon perjantaista, mutta pidättelen itseäni vielä, sillä en ole tänä ajankohtana ollenkaan valmis palaamaan niin tarkasti silloisiin tapahtumiin. Elin toiseksi parhaan illan elämässäni ja löysin myös yhden itseäni erityisesti satuttavan aiheen, josta voisin jauhaa aivan samalla lailla kuin voisin jauhaa perjantaista. Käväisin siis kaverini kanssa Helsingissä Hietaniemessä saaliinani paskaksi menneet nivelsiteet ja litroittain kyyneleitä loppuvuodelle itkettäväksi. Keikka keikka keikka keikka ja pelkkä ajatuskin siitä viiltää jostain todella syvältä, koska onhan mokoma nyt takanapäin. Ja joudun odottamaan vähintään sen kahdeksan kuukautta ennen kuin pääsen uudelleen, riippuen ihan siitä tulevatko nuo Suomeen.
Melkoinen myllerrys on nyt päällä useamman viikon, sillä huomenna startataan toisen kaverin kanssa Turkuun Ruisrockiin ja muutaman viikon päästä (en uskalla laskea..) jälleen Helsinkiin stadionille. Kuukauden sisällä tulen siis kokemaan parhaita ja pahimpia hetkiä niiden tärkeimpien artistien live-esiintymisten kanssa. En jotenkin osaa ajatella, että huomistakin on saanut odottaa lähestulkoon vuoden päivät... Ajantaju jotenkin katoaa, kun saan kiintopisteitä elämääni (taitaa olla niin, että keikat ovat ainoita kiintopisteitä joita oikeasti enää voin kiintopisteiksi nimittää) ja vaikka alussa aika tuntuu kulkevan tajuttoman hitaasti, käy lopulta niin, että ollaan tässä tilanteessa: huomenna.
Rustailen tänne jokaisesta keikasta ihkaoman postauksen, näin päätin joku aika sitten, sillä tahdon kunnolla purkaa tunteitani enkä vain väsätä kaikista yhteispostausta peläten, että sen pituus ylittää lain sallimat rajat. Tekstiä tulee, kun sitä on tullakseen ja tiedän, että kun pääsen vauhtiin, onnistun kirjoittamaan jokaisesti biisilistan biisistä kokonaisen kappaleen. Varautukaa siis te kolme (!! jotenkin hämmästyttävää, että teitä ylipäätään edes on vielä, kun en ole tätä blogia jaellut kuin yhteen paikkaan) lukijaani ja te, jotka kenties tulevien viikkojen aikana tänne liitytte.
Olisi ehkä ollut viisasta postata viime perjantain keikasta ennen huomista, mutta en vain ole kyennyt antamaan itselleni tilaa purkaa sitä kaikkea ulos vielä. Viikko kotona sairaslomalla on mennyt asioiden poistyöntämisajatuksiin, onnellisuuden- ja pahan olon kohtauksien hillitsemiseen, asiallisten keskustelujen keksimiseen (en vain osaa keskustella asioista asiallisesti, vaan lopulta aina kiljun tai pidättelen itkua ja vanhemmat ovat turhautuneita eivätkä ollenkaan kiinnostuneita) ja loppuaika sitten makaamiseen ja syömiseen. Olen kyllä huudellut keikkatoverilleni ties mitä kummallisuuksia Viberin kautta ja jotenkin tuntuu, ettei kukaan jaksa kuunnella. Olen kai mieleltäni parantumaton pahanlaatuinen fanityttö, tai no en fani. Voi rakkausrakkausrakkaus. Mietin jo kuumeisesti, mitkä biisit lyön otsikoiksi!
Nyt lakkaan kynnet (varmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna? voiko olla?) huomista varten, ja alan ajatella mitä kaikkea otamme mukaan ristikkolehden lisäksi. Saa nyt nähdä, katkeaako nilkkani kokonaan, kun taas hyppelehdin koko päivän jalkeillani, mutta otan sen riskin. En sentään murtanut näitä, silloin minua olisi saanut pidellä monen aikuisen miehen voimin, etten siltikin olisi rynninyt Turkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti