It is not what it seems, you're awake in your dreams

close the door when they come in, they can feel their whole world spin

smoking plastic shards, they'll never be scared of me 

and when they change themselves they are never afraid of me

summer's out for you, there's no time for you
it is not what it seems, you're awake in your dreams

with lithium you'll never be sad again but you can't sleep with her

it's not by choice, is it? i hope you never come back, there's someone else in here
please tell me why, please tell me when

it's not by choice

Minun tekisi mieli postailla kaikennäköistä, mutta kirjoittamisen aloittamisen ongelma tuntuu vainoavan aina kun vain ajattelenkin asiaa. Minulla on luonnoksissa monta hassua viestiä, joihin olen vain läntännyt muutamat kuvat ja jotka odottelevat tekstiään, jota en osaa aloittaa. Aivan vähän aikaa sitten minulla oli paljon ideoita, mutta nyt ne ovat jotenkin häipyneet, eikä taitoa kirjoittaa samoista tunteista tai asioista enää ole. Olen myös miettinyt, mitä kaikkea tulen tänne kirjoittamaan, kun en oikein sitäkään tiedä! Tulen varmastikin jatkossa kirjoittelemaan kunnollisia tekstejä epäkunnollisten asioiden lisäksi myös hieman kunnollisimmista. Mutta vain epäröivän ehkästi, en siis lupaa mitään. Yksi sellainen asia, jonka haluaisin toteuttaa olisi jonkinlainen levypostaus aina sillointällöin, minusta kun on niin kiva kirjoittaa musiikista ja olisi hauskaa yrittää kirjoittaa kaikista levyistä yksitellen jotakin. Minä kun olen kaikista omistani jotakin mieltä ja ne ovat kaikki tärkeitä.

Luonnoksissa minua odottaa keikanodotuspostaus, päänselvittämiseen. Hurtsin lisäksi se saa nyt toisenkin keikan täytteekseen. Tai ehkä kirjoitan kummastakin keikasta erikseen, ensin Hurtsista ja sitten myöhemmin toisesta, kunhan siihen ei ole enää sataa seitsemääkymmentä päivää. Vaikka päivien määrällä ei ole mitään merkitystä, luulisin, että tämä suurensuuri ahdistuksentunne kasvaa päivä kerrallaan yhä suuremmaksi ja tulen tarvitsemaan tukipurkamispostausta lähempänä yhtä pahimmista keikkakoitoksistani. Aina se kaukaisin keikka tulee olemaan elämäni vaikein, eikä kun... Hurtsista tulee kamala, siitä tulee kamalinta Musea kamalampi mutta ensi vuodesta tulee varmasti tuplasti hirvittävämpää.

Ulkona on jo melkein syksy. Tai on jo, mutta siellä on vielä niin paljon vihreää, etten saanut eilen otettua kuvia syksyn väreissä vaikka niin olisin tahtonut. Luultavasti havahdun samaisen ajatuksen kanssa viikon päästä ja huomaan, että puissa ei ole lehteäkään jäljellä... näin käy minulle. Kyllä tuolla värejä on, mutta ei vielä tarpeeksi. En ole koskaan mitenkään erityisesti arvostanut ruskaa tai syksyä, enkä arvosta vieläkään. En tiedä onko mahdollista, että vajoan tämän vuodenajan takia masennukseen, mutten ollenkaan ihmettelisi jos niin kävisi - tai ainakin voisin syyttää syksyä huonosta vireestäni.

Syksy olisi mukava, jos aurinko paistaisi enemmän. Samoiten kesä ja kevät olisivat paljon miellyttävämpiä, jos aurinko paistaisi enemmän. Vihreälle ajalle ei vain yksinkertaisesti sovi se, että on harmaata ja näyttää siltä, ettei mokoma keltainen möllykkä näyttäydy enää koskaan. Tälläkin hetkellä ikkunasta katsottuna tulee olo, että maailma kaatuaa niskaan ja pian tuulikin alkaa tehdä sitä, että se heittää joka suuntaan. Ja on kylmä. On kylmä ulkona, on kylmä koulussa, on kylmä kotona. Palelee. Kylmyys ei vain käy päinsä ilman lunta. Silloin saa olla kunnolla kylmä. Talvessa yksi positiivinen piirre on myös se, että sen kanssa sopii niin auringonpaiste kuin pilvisyyskin.

Tietenkin syksyssä on hyvät puolensa. Pimeä tulee nopeammin, taivas tummenee ja tähdet näkyvät paremmin. Talvi on tulossa. Ensi viikolla taidan kulkea skootterilla lapaset kädessä, muuten sormeni ovat kohmeessa ja kokeessa vastaaminen on sen takia ärsyttävää. Aivan, tasan viikon päästä takana on ensimmäinen koe ja istun ehkä tällä samaisella hetkellä tuskainen ilme kasvoillani fysiikankirja kädessäni. En jaksa edes ajatella, millainen katastrofi pelkästä kurssikokeesta tulee. Ensi vuoden ylioppilaskokeet haluan sulkea kokonaan pois mielestäni. Tällä päällä voin sanoa hyvästit unelma-ammatilleni ja sen myötä tulevaisuudelleni. Pienoinen epätoivo iskee.